Peitevärimaalausta

Neljännellä demolla kävimme läpi peitevärejä ja niiden käyttöä kuvataiteen opetuksessa Kuten jo omilta kouluajoilta muistan, peitevärejä käytettiin melko paljon maalaamiseen. Peitevärit toimivat melko samalla tavalla kuin vesivärit, mutta ovat paljon peittävämpiä, kuten nimestäki voi jo päätellä. Jotta peiteväreillä saisi mahdollisimman hyvän ja peittävän pinnan, pitäisi maalauksen alle maalata valkoisella peitevärillä niin sanottu pohjamaali, jonka päälle varsinainen maalaus maalattaisiin. Meidän töissämme emme näin kuitenkaan tehneet. Peitevärejä voi sekoittaa samalla tavalla kuin vesivärejä värien muodostamiseen. Hyvänä neuvona opettajamme kuitenkin sanoi, että jokaiseen maalattavaan väriin kannattaa lisätä hieman valkoista peiteväriä sekaan. Tämä sen vuoksi, että valkoinen peiteväri on koostumukseltaan paksumpaa, eikä imeydy maalattavaan pintaan niin vahvasti kuin muut värit. Valkoista peiteväriä sekoittamalla saa siis selvempiä ja peittävämpiä värejä maalaamista varten. Eräänä käytännön vinkkinä opetusta ajatellen opettajamme kertoi, että oppilaiden kanssa toimiessa kannattaa itse opettajana jakaa annokset peiteväriä, jotta värejä ei kuluisi turhaan niin paljon hukkaan. Vinkki oli hyvä, sillä huomasimme, että värejä tulee otettua aivan turhan paljon pulloista tässäkin iässä aivan huomaamatta.Ensimmäisessä työssämme oli tarkoitus tehdä eräänlainen värioppitehtävä, jossa maalataan kolme eri väristä palloa hieman lomittain niin, että pallojen lomittain olevat osat ovat pallojen värien sekoituksen värinen saaden pallot näyttämään läpikuultavilta. Halusin saada omaan työhöni hieman syvyysvaikutelmaa, joten maalasin sinisen ja vihreän pallon näyttämään läpikuultavalta, mutta ensimmäisen violetin pallon maalasin taaempien pallojen kuivuttua niiden päälle, jolloi värit eivät sekoittuneet. Näin violetti pallo näyttää olevan toisten pallojen edessä.

Ensimmäisen tehtävän tarkoituksena oli harjoitella peitevärien käyttöä ja värien muodostusta ennen tunnin varsinaista työtä. Varsinaisena työnä tarkoituksenamme oli maalata peiteväreillä maisema, jonka mallin käymme itse kuvaamassa ikkunasta. Näin saimme taas yhden esimerkin siitä, kuinka tietotekniikkaa voi liittää kuvataiteen opetukseen. Otin siis kännykän kameralla kuvan luokan ikkunasta ja käytin kuvaa maalaukseni mallina.

Maalatessani huomasin sen, että peiteväreillä on melko vaikeaa tehdä kovin tarkkaa ja yksityiskohtaista maalausta. Se johtunee osittain siitä, että peiteväreillä maalatessa käytetään leveitä ja melko karkeita siveltimiä. Tietysti osan voi laittaa myös kokemattoman maalarin eli itseni piikkiin. Huomasin myös sen, että vaikka kannattaa välttää turhaa värien tuhlaamista, niin laajempiin maalauksen osiin kannattaa silti ottaa väriä melko reilusti, sillä värin loppuessa kesken on äärimmäisen vaikeaa sekoittaa samansävyistä väriä uudestaan.Peitevärit ovat kuitenkin alakouluikäisille hyvin soveltuva materiaali, sillä taloudellisesti ajateltuna peitevärit eivät ole kovin kalliita, ne sopivat monenlaiselle maalauspinnalle ja ne ovat vesiliukoisia. Se on tärkeä ominaisuus alakouluikäisten lasten kanssa toimiessa, sillä sotkua ja vahinkoja sattuu maalatessa varmasti. Vesiliukoisilla materiaaleilla työskennellessä selvitään siis ilman pysyviä vahinkoja. Peitevärit ovat hyviä myös värien sekoittamiskyvyltään, jonka vuoksi oppilaat voivat harjoitella värioppia myös peitevärien avulla. 

Värioppia

Kolmannella demolla kävimme läpi värioppia ja harjoittelimme värien sekoittamista vesiväreillä. Väriopin kertaus tuli tarpeeseen, sillä ainakaan itsellä väriopin tiedot ei ollut enää kovinkaan hyvin muistissa. Kävimme päävärit läpi ja jokaisen päävärin kaksi eri sävyä, joita käytetään väripaleteissa ja joita näin ollen käytetään paljon myös koulussa. Pääväreinä ovat tietysti sininen, keltainen ja punainen. Punaisen sävyt ovat karmiini ja sinooperi, sinisen preussi ja ultramariini sekä keltaisen kromi ja kadmium. Väripaleteissa käytettävistä sävyistä jokaisesta pääväristä toinen sävy on lämpimämpi ja toinen kylmempi. Ensin kokeilimme värien sekoittamista paperille aivan vapaasti koittaen sekoittaa kaikenlaisia mahdollisia värejä. Harjoituksen aikana oli hyvä muistella, mitä värejä keskenään sekoittamalla saa muodostettua mitäkin väriä. 

Harjoituspaperi

Vapaan harjoittelun jälkeen työnämme oli maalata vesiväreillä Goethen kolmio, joka on todella hyvä ja monipuolinen väriopin harjoitus. Goethen kolmio on suuri kolmio, joka on jaettu yhdeksään pienempään kolmioon. Jokainen pienempi kolmio on määrätyn värinen. Goethen kolmion kulmissa sijaitsevat kolmiot väritetään pääväreillä. Päävärien väliin kolmion sivuille tulevat välivärit oranssi, vihreä ja violetti. Alla olevasta kuvasta pitäisi näkyä, kuinka muiden kolmioiden värit saadaan sekoitettua. 

Goethen kolmio

Goethen kolmio on mielestäni todella opettavainen työ suoritettavaksi alakoulussa kuvataiteen tunneilla, sillä sen avulla voi käydä hyvin laajasti väriopin teoriaa käytännön ohessa. Goethen kolmiossa tulee esiin kolmion kulmissa sijaitsevat päävärit ja niiden sekoittamiseen tarvittavat sävyt voi myös maalata näkyviin kuten me teimme työssämme. Sävyt näkyvätkin kuvassa työn vasemmassa yläkulmassa. Goethen kolmio soveltuu myös vastavärien opettamiseen. Vastavärit löytyvät Goethen kolmiosta päävärin vastapäätä olevalta sivulta, sivun keskeltä. Vastavärien sekoittamisenkin voi opettaa kolmion avulla. Esimerkiksi sinisen vastavärin oranssin saa sekoittamalla oranssin kanssa samalla sivulla olevien kulmien värit eli keltaisen ja punaisen keskenään. Goethen kolmio voidaan jakaa myös kolmeen pienempään kolmioon värien merkityksen tai niiden luoman tunnetilan avulla. Esimerkiksi Goethen oikean alakulman sinertävät värit ovat melankolisia ja kolmion yläosassa olevat puertavia värejä kutsutaan mahtaviksi väreiksi. Vasemman alakulman kellertäviä värejä taas voi kutsua seesteisiksi väreiksi. Goethen kolmiolla voi siis esittää värioppia hyvin laajasti ja jos oppilaat pääsevät itse kokeilemaan esimerkiksi välivärien sekoittamista pääväreistä, uskon heidän muistavan värioppiin liittyvän teorian huomattavasti paremmin kuin opettajan kertomana. Juuri tämän tyyppisiä tehtäviä pitäisi mielestäni alakoulun kuvataiteessa teettää, jotta teoriaa voi opettaa käytännön tekemisen avulla ja sen ohessa.

Animaatio

Toisella demolla harjoittelimme tietotekniikan liittämistä  kuvataiteeseen tekemällä tableteilla animaation. Ensin suunnittelimme 20 sekuntia kestävään animaatioon käsikirjoituksen, jonka jälkeen järjestimme kuvauksillemme taustan. Löysimme luokasta vanhan, työn joka oli sinertävän sävyinen luontomaisema. Tästä saimme hyvän taustan animaatiollemme ja viimeistelimme taustan sinertävällä pahvilla, jonka päällä kuvaus tapahtui. Animaation hahmot muotoilimme muovailuvahasta. Animaation suunnitteluun saimme ohjeet, että juonessa pitäisi näkyä jokin ongelma, johon löytyy tarinassa jonkinlainen ratkaisu. Ajattelimme näin opettajaopiskelijoina ottaa koulumaailmaan liittyvän ongelman eli kiusaamisen. Kuten alla näkyvästä animaatiosta huomaa, tarinamme ratkaisu on hieman humoristinen ja väkivaltainen. Taustalla on kuitenkin tarkoitus viestittää sitä, että kiusaminen ei kannata ja kiusattua pitäisi puolustaa kiusaamiseen osallistumisen tai sen hyväksymisen sijaan. Animaatio toteutettiin kuvaamalla se yksittäinen kuva kerrallaan tabletilla ja muokkaamalla kuvista animaatio iMovie- ohjelmalla. 

Mielestäni tehtävä olisi helposti toteutettavissa myös alakouluikäisten kanssa ja olisi erittäin opettavainen myös tietotekniikan käsittelyn kannalta. Tällaisia tehtäviä tehdessä oppilaat pääsevät käyttämään luovuuttaan ja samanlaisella ratkaisukeskeisellä teemalla he pääsisivät kehittämään ongelmanratkaisukykyään. Koska tällaista animaatiota on haasteellista tehdä yksin, olisi tehtävä hyvä toteuttaa ryhmä- tai parityönä, kuten mekin työmme toteutimme. Silloin oppilaat pääsisivät harjaannuttamaan myös ryhmätyötaitojaan, joita ei kovin paljon kuvataiteen tunneilla pääse harjoittelemaan. Uskon, että tehtävä olisi alakoululaisille myös mieluisa, sillä he voisivat tehdä animaatiostaan millaisen vain haluavat ja valita animaation henkilöiksi vaikka omia lelujaan. Tällaisen työn yhteydessä olisi myös hyvä paikka elokuvien kuvaamis- ja vaikuttamistapojen käsittelyyn, joita voisi sitten itse työssään kokeilla. Animaation tekeminen laajentaisi myös oppilaiden käsitystä kuvallisen tuottamisen keinoista. Animaatioiden ja elokuvien tarkastelu ja tutkiminen kasvattaisi myös oppilaiden kykyä visuaaliseen havainnointiin.

Savitöitä

Ensimmäisen demokerran aiheena oli käydä kurssin sisältö läpi ja tutustua savitöidden tekemiseen ja opettamiseen. Olin ensimmäiseltä demolta pois, joten kävin suorittamassa savityöt toisen kotiryhmän demoilla kurssimme jälkeen. Ensimmäiseksi leikkasimme jokaiselle palan savea,jota piti noin viiden minuutin ajan muotoilla miten vain halusi. Huomasin, että savimöykkyni alkoi muotoutua pitkulaisen muotoiseksi, mistä mieleeni juolahti muotoilla siitä kanootti. Noin viiden minuutin saven pyörittelyn jälkeen aloimme toteuttaa varsinaista savityötämme ja itselläni se olikin jo hyvää vauhtia muotoutumassa. Kun olin jo melkein saanut möykkyni kanootin malliseksi, opettaja muistutti siitä, että savikerros ei saa olla liian paksu, jotta se kestää uunissa polttamisen ehjänä. Tämä olikin hyvä kertaus jo alakoulussa saadulle neuvolle, joka ei mieleeni muistunut kanoottia väsätessäni. Jouduinkin halkaisemaan kanoottini keskeltä kahtia ja kovertamaan sisäosat ontoksi, jotta kanoottini ei räjähtäisi uunissa. Kun asettelin kanootin puolikkaita yhteen, repäisin toisen puolikkaan alaosaan suuren vekin, ikään kuin nahkasta tehty kanootti olisi repäissyt pohjan auki kiveen. Tästä sainkin idean jättää repeämä kanootin kylkeen ja laitoinkin puulastan pitämään repeämän auki, jotta se säilyisi työn valmistuttua. Kanoottia kiinnittäessä opettajalta sain hyvän neuvon raapia liitoskohtien pinta rikki ja jopa hieman kostuttaa sitä, jotta liitoksesta tulisi kestävä. Tällaisia neuvoja ja ohjeita pyrin koko kurssin ajan poimia mieleeni, jotta muistaa näitä neuvoja jakaa sitten eteenpäin omille oppilailleni. 

Kuvassa näkyy valmis kanoottini ennen sen polttamista. Kylkeen muotoilin vielä siksak- kuvioinnin, koska mielestäni työni muistutti nahkaista intiaanikanoottia ja mielestäni sellaiseen sopisi intiaanien tekemässä taiteessa esiintyvä kuvio. Jätin kanoottini myös tarkoituksella lasittamatta, sillä silloin väri muistutti nahkaa ja hieman karkeampi pintakin sopi mielestäni kanootin esittämälle materiaalille. Savityöni aihe ja sen toteutukseen liittyvät ratkaisut syntyivät turhaan miettimättä ja melko intuitiivisesti sitä mukaa kun työ eteni ja tällainen toimintatapa sopii savea materiaalina käytettäessä hyvin. Jos itse joskus opetan savitöiden tekoa, haluan toteuttaa työn samalla kaavalla turhaan liikaa neuvoja antamatta antaen oppilaiden tehdä työstään sellainen, miksi se on käsissä ruvennut muovautumaan.

Kuvataidehistoriani

Suhtautumiseni kuvataiteeseen on vaihdellut melko paljon kouluaikanani. Alakoulussa en pitänyt kuvataiteesta, mikä luultavasti johtui pitkälti kuvataiteen opettajastamme. Opettajamme tahtoi määritellä työmme hyvin tarkasti juuri sellaisiksi. millaisiksi hän ne halusi. Usein tuntui siltä, että me vain valmistimme hänelle hänen haluamiaan kuvia ja jos ei noudattanut täysin opettajan antamia tarkkoja ohjeita, hän käski heti korjata työ häntä miellyttäväksi.

Yllä oleva kuva alakoulussa tekemästäni työstä on hyvä esimerkki siitä, kuinka työt piti tehdä opettajien määräysten mukaan. Olisin halunnut jättää kuvan taustan haaleammaksi ja näin saada kolmiulotteisuutta ja syvyyttä teokseen, mutta opettaja määräsi värittämään taustan todella vahvasti tummansinisellä. Alakoulun kuvataiteen opetukseni oli hyvin mielikuvituksetonta, ja usein jopa tehtävänannot estivät luovuuden. Hyvä esimerkki tällaisesta tehtävästä on alapuolella oleva kuva ruutusuurennostyöstä.

Alakoulun kuvataiteen opetuksessa pidin kuitenkin siitä, että opettajamme tutustutti meidät suomalaiseen taidehistoriaan ja kuuluisiin suomalaisiin taitelijoihin ja heidän töihinsä. Kävimme läpi myös maailmanlaajuisesti kuuluisia taiteilijoita. Kuvataiteen opetus ei siis ollut vain omaa tuottamista, vaan siihen kuului myös kuvataiteen historiaa ja eri taidesuuntausten ja -aikakausien käsittelyä.

Yläkoulun aikaan opin taas pitämään kuvataiteesta ja suuri kiitos siitä kuuluu kuvataiteen opettajallemma, joka antoi meille huomattavasti enemmän vapauksia töidemme toteutuksessa ja tunneilla oli vapaa ja hyvä ilmapiiri. Lukiossa opettajani osasi myös olla kannustava ja antoi taiteellisia vapauksia töiden toteutukseen, jolloin kuvataiteen opiskelu oli huomattavasti miellyttävämpää. Opettajien vaihtuminen ylemmillä kouluasteilla näkyi selvästi töideni tasossa, kuvataiteen numeroissani sekä kaikkein tärkeimpänä positiivisempana suhtautumisena kuvataiteen opiskeluun. Valitettavasti en löytänyt yläkoulun aikaisisia töitäni lainkaan ja lukion ajalta löysin vain tämän vesivärityön.

Omasta kokemuksesta voin siis sanoa, että opettajalla on erittäin suuri merkitys kuvataiteen opiskelussa ja opettaja voi vaikuttaa huomattavasti siihen, kuinka oppilaat kuvataiteeseen suhtautuu. Tällä kurssilla olenkin pyrkinyt oppimaan tietoja ja taitoja, joiden avulla oma opetukseni tulisi olemaa mielekästä ja innostavaa oppilailleni.